Minun elämäni

Eteenpäin

18.10.2007 17.13 -

Taas on aika vierähtänyt. Eikä pelkästään hyviä kuulumisia kirjattavana. Tuoreimpana mielessä on oman Mamman kuolema kolme päivää sitten hänen oltuaan sairaalassa muutamia päiviä yli kuukauden syöpää sairastaen. Hänen syntymäpäivästään jäi puuttumaan vain kaksi päivää. Jotenkin kuitenkin helpotti kun näki Mamman arkussa kauniisti laitettuna ja läheisten kanssa Mammaa muisteltua papin läsnäollessa. Mamman poismenon lopullisuutta ei vielä voi ymmärtää. Todella suuri aukko jäi Mamman pois mentyä.

Jos kuitenkin palaisin elokuun loppuun. Paljon iloisiakin asioita on tapahtunut. PMMP:n jäähyväiskeikka Huvilateltassa oli upea. Jälleen. Mira ja Paula odottavat molemmat vauvoja ja palannevat myöhemmin lavoille. Ihanaa, onnittelut heille!!

Nautin vielä ulkoilmaelokuvista Lasipalatsin aukiolla Amelieta katsellen. Olisipa se ollut romanttista, jos olisi ollut siellä jonkun ihanan miehen kanssa. Mutta olin yksin:) Yksi maanantai-ilta-yö meni ystävän kanssa päivystyksessä, kun oli murtanut kätensä jalkapallomatsissa.

Vanhempia nettituttuja tapasin kerran. Juttu taisi kuivua kasaan, ja hyvä niin. Sitä yhtä ihanaa (sitä mieltä olin silloin) miestäkään en ole tavannut, vaikka useasti hän on pyytänyt luokseen. Ajat ei ole menneet yksiin, ja sekin lienee ihan hyvä juttu. Sen sijaan tapasin uuden miehen. Netissä kirjottelimme pikatreffeillä joskus keväällä ja vaihdoimme yhteystietoja. Tuli joskus soiteltua ja juteltua messengerissä. Tapaamisestakin puhuttiin, mutta jotenkin juttu jäi. Mun ajatuksissa kävi, että mies saattaa olla sellanen peluri. No, jotenkin sitä tuli taas kirjoteltua ja tyyppi pyysi mua luokseen. Niinhän mä sitten taas otin ja lähdin. Ollaan nähty, soiteltu ja oltu vaan. Vaikuttaa hyvältä, tavalliselta ja kiltiltä. Ikäeroa taas vaan on. Ja tällä kertaa se vähän mietityttää.. Mies lähti ulkomaille reissuun ja monesti on kyllä ollut mielessä, mutta ei silti ikäväksi asti. Eilen tuli viestiä ja hän kertoi ikävöivänsä. Saapa nähdä mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään.

Sitten tein sellaisenkin tempauksen, että laitoin hakemuksen kauppaan, kävin haastattelussa ja tulin valituksi. Olen nyt saanut sitten kokemusta kassatyöstä!! Aika on vaan ollut kortilla, kun koulu on teettänyt töitä, samoin työssä uusien asioiden oppiminen, huoli Mammasta ja vierailut hänen luonaan, sekä uuden miehen tapailu. Nyt tuntuu ihan oudolta, kun ei ole oikeastaan mitään pakottavaa tai sovittua asiaa. Jotenkin tyhjää. Mutta hyvä niin, ettei kalenteri ole täysi. Mammani kissahan siis tuli luokseni hoitoon reilu kuukausi sitten. Hyvin ovat sopeutuneet oman kissani kanssa, ja niinhän se perhe sitten kasvoi..

Tukholmassa käytiin parin kaverin kanssa. Ihan rauhallisissa merkeissä meni matka. Kovasti on ollut syntymäpäiviä, siskojen tyttöjen, sekä veljeni. Melkoinen syksy takana. Viikon alussa aloitin työharjottelun. Hurja opiskelijaelämä ei kyllä ole vielä lähtenyt käyntiin. En edes muista milloin olisin ollut baarissa.. Että se siitä.

 

Kommentoi

Uusi vaihe

28.08.2007 16.06 -

Voi että, kesä on melkeen enää muisto vaan.. Loma oli ja meni, ja nyt istun kolmatta viikkoa koulussa innokkaana opiskelijana! Mutta jos palataan hiukan taaksepäin, vielä lomaan..

Lomalla retkeilin läheisteni kanssa Mikkeliin. Olipa ihana käydä uimassa Saimaassa! Ja todella sitten lähdin Brysseliin, yksin!! Sain koneessa seuraa libanonilaismiehestä, joka ystävällisesti saattoi minut juna-asemallekin.. Hän vannotti, että soittaisin illalla, mutta niin se vaan jäi.. Ihanaa oli kyllä reissussa tulla huomioiduksi, miehet flirttailevat vähän eri tavalla kuin Suomessa. Kävelin loputtomiin katsellen sarjakuvin kuvitettuja seiniä, kauniita puistoja ja aukioita. Kolmantena päivänä tein pikareissun Luxemburgiin. Ja äiti sai belgialaiset ja luxemburgilaiset euronsa!! Loma oli tosi virkistävä ja yllätti sikäli, että englannilla pärjäsin ihan hyvin, enkä edes eksynyt reissussa! Ei muuta kuin itsekseen vaan reissaamaan!

Loma oli kyllä ihan parasta. Voi että. Uimista, rentoutumista, vapautta. Hirmu paljon tuli yksinään käytyä eri paikoissa. Ja sitten, taas piti saada vähän jännitystä elämään ja lähteä yöllä nettituttavuuden kanssa siidereille. Tuli hakemaan mut autolla ja suunniteltiin menevämme johonkin pubiin, mutta autossa tuli puhetta, että jos ei tunnu musta kamalan oudolta ja uskaliaalta, voitaisiin mennä hänen kaverilleen. Ja niinpä mentiin.. Yöstä tuli tosi mukava. Ja hyvin omituinen. Ei sellasta voi tänne julkiseen tilaan edes kirjoittaa. Jäin sinne yöksi, ja seuraavana päivänä jatkettiin rupattelua,mm. Käytiin iltapäiväsellä vielä yhdessä syömässä. Yhteydenpito jatkuu..

Veljen ja veljen vaimokkeen kanssa retkeilimme Jyväskylään rallimatkalle. Olihan sekin nähtävä! Tallinnassa piipahdettiin ystävän kanssa bonuspisteillä. Maununnevan miestäkin tuli nähtyä loman lopuksi.. Ja autokin teki tenät. Kaasu jurnutti, ja kun avasin röörit kunnon polkaisulla, alkoi kuskin ja hantin jalkatilaan tulla öljymäistä nestettä. Seuraavaksi ikkunat alkoivat vetää huuruun. Matkustaminen oli aika riskaabeliä..

Sitten alkoikin koulu!! Uusi vaihe elämässä. Aineet tuntuvat mielenkiintoisilta ja opettajat mukavilta, kun uutta oppia on oma-aloitteisesti lähtenyt hakemaan. Asioita osaa pohtia ihan erilailla, kun on jo kokemuspohjaa asioihin. Toki tehtävien teko välillä aiheuttaa vähän stressiäkin, mutta onneksi niitä ei ole paljonkaan tarvinnut kotona puurtaa.

Kulttuuria on tullut harrasteltua, Espalla Baarifestareiden avajaisissa kävin kuuntelemassa Technicolouria ja JukkaPoika&TiskiPekkaa. Vierailin Marco Bjurströmin jumpassa (mahtavan hauskaa!!) ja parin kaverin kanssa avattiin Lostin kolmas tuotantokausi mitenkäs muuten kuin nauttimalla ruuasta.. Art goes Kapakka-tapahtuman puitteissa tuli testattua muutama ravintola ruuanlaitto-näytöksineen, mm. Jyrki Sukula kokkasi curryä. Siinä on muuten taas upea mies!! Mikä vauhti ja intensiteetti vankan ammattitaidon lisäksi! Testasimme myös ns. kaljaratikan, eli Spårakoffin yhden kaverin kanssa.

Vietin yhden viikonlopun (la-su) näiden viimeisimpien nettimiesten kanssa mökillä(!). Ja oli mukavaa. Vaikka onhan tää juttu aivan utopistisen outo. Huumorilla olemme heittäneet, että tämä on meidän uusi perhe. Nyt suunnitteilla on pikkujoulumatka ulkomaille... Siinä sitä onkin miettimistä, miten selitän reissuun lähdön porukoille... Hmm..

Sukulaistyttö tuli mulle yökylään ja menimme sitten perinteisesti Linnanmäelle. Ja minä, vanha ihminen, jouduin ostamaan rannekkeen, joka kädessä riennettiin sitten laitteesta toiseen.. Ensimmäistä kertaa elämässäni kävin kummitusjunassa silmät avoinna!! Ja mitä vielä, siihen kamalaan rakettiinkin mut tuettiin... Huh.. Jos en mä sitten ihan niin vanha olekaan.. Vaikka polvikin alkoi vaivata. Lääkäri määräsi siihen tulehduskipulääkkeen kymmeneksi päiväksi.

Pitkästä, pitkästä aikaa kävin kiipeämässä hevosen selässäkin! Ruskeasuolla oli avoimet ovet ja pääsi kokeilemaan pikkuruisen lenkin hevosen selässä. Ja oli se kyllä kivaa. Jos rahaa olisi sillä lailla, niin miksipä ei? Vaikka mä en ole kyllä yhtään tavoitteellinen ja etenemishaluinen tommosissa urheilujutuissa. Mutta rentoutus-ja mielihyväkeinona.

Taiteiden yössä pääsin hakemaan Eva Wahlströmiltä nimikirjoituksen, se oli makea juttu! Päädyin myös katsomaan rantalentopallon SM-finaaleja ja ulkoilmaelokuvia. Mukavaa!! Kaveri juhli synttäreitään Lopella ja sinnekin osasin ajaa lähes eksymättä. Kiitos Eniro ohjeista! Hevoset on nyt olleet kuvioissa enemmänkin kun olin katsomassa esteratsastuskisoja. Voiii..

Säät on nyt kääntyneet syksyisiksi. Kyllä se kesä taas väistämättä alkaa olla ohitse.. Mutta, elämä jatkuu! Onneksi kaikenlaista kivaa on varmasti taas tulossa. Lost, Pako ja BB naulitsevat varmaan jonkin verran sohvalle. Kesällä toosaa ei ole paljon tullut avattuakaan. Ihanaa, sekin.

Kommentoi

Loma

21.07.2007 22.15 -

Eka lomaviikko melkeen takana, kolme edessä, ihanaa.. Huolimatta kesäflunssasta, joka vei mun ääneni. Aurinkoa olen jonkin verran saanut oteltua, iloitsen ruskettuneesta ihostani!!

Muutamia kertoja puistojumppaankin olen saanut itseni, ja viimeksi ihastuin Pikkukosken uimarantaan, jolla jumppaa pidetään. Helsinki on upea kesäkaupunki, täynnä kaikenlaista happeningiä. Kävin museoratikkakierroksella, jolla sai taas paljon ideoita siitä, missä voisi retkeillä ja vierailla. Cruisingit on kanssa oma ihana maailmansa. Mä hyvin mielellään nousisin jonkun jenkkiauton kyytiin jos joku sopiva miekkonen tulis mut noutamaan..?? Futiksesta en oikeestaan tykkää, mutta oli ihan jees käydä junnujen Helsinki Cupin avajaisottelussa.

Ihastuin täysin myös Talin saunaan. Meillä ei taloyhtiössä ole ollenkaan saunaa, ja nyt keksin vierailla kyseisessä yleisessä saunassa. Kiva tunnelma ja ihanan lempeät löylyt. Suosittelen lämpimästi, ei tule jäämään mulla yhteen saunomiskertaan! Jos suosituksia kaipaa muuten, niin kannattaa vierailla Keppanakellari-nimisessä ravintolassa. Se sijaitsee Tammelassa. Ruoka on hyvää ja paikka omanlaisensa. Käytiin taas tuttujen kanssa siellä,Keppanan kosto on suosikkini,mutta lista on pitkä.

Päätin ensimmäisen lomaviikkoni käyttää kaalikeittodieetin testaukseen. Kuusi päivää takana, yksi edessä. Kiloja ei oo kyllä lähtenyt kun kaksi, mutta jotenkin kuitenkin ihan hyvät fiilikset. Toinen ja kolmas päivä menivät vähän heikossa hapessa ja keittoa suuhun latoessa alkoi oksettaa, mutta vaihe meni ohi. Kyseisessä dieetissä helppoa on se, että siinä on niin tarkkaan määritelty mitä saa syödä ja mitä ei. Sen verran vaikutusta dieetillä kuitenkin on ollut, että vyö menee hieman kireämmälle. Ostin yhden minihameenkin, joka toivottavasti mahtuu päälle vielä viikon päästä.

Rahaa on kyllä taas palanut ihan omituisesti lomalla... Kirppareita olen kierrellyt, yksi himoistani.. Myös Nummelan ja Vihdin kivoja putiikkeja on tullut koluttua. Kaverin kanssa ajelimme Lohjansaaressa ja Inkoossa (ihana kesäkaupunki!!!). Kävimme mm. siideritilalla ja niissä kaikenlaisissa vastaantulleissa ihanissa putiikeissa..

 Kyllä Suomi on kaunis maa! Aika vähänlaisesti on tullut sitä kierrettyä. Liian vähän.

Mattopyykkiä on tullut harrasteltua, omien ja läheistenkin mattoja pesten. Papa-kokeessa tuli vierailtua ja yllätyin iloisesti siitä, miten se ei sattunut lainkaan (?!).

 Sen verran olen ottanut itseäni niskasta kiinni, että varasin matkan Brysseliin kolmeksi päiväksi. Reissuun lähden yksin... Saapas nähdä tulenko takaisin.. Kun ei tunnu olevan nyt sellaisia ihmisiä lähipiirissä, jotka olisivat innostuneet, (en kyllä kysellytkään), pitää sitten toteuttaa haaveensa tai tavoitteensa yksin..

Miesrintamalla hiljaista, en ole missään baareissa käynyt aikoihin, ja terassikauttakaan en ole vielä avannut (??), Ensi viikolla täytyy varmaan korjata tuo asia. Nettisättijuttuja en aio vähään aikaan, toivottavasti, harrastaa. Miehet siellä(kin) on ihan omituisia, oikeasti.

Kommentoi

2 viikkoa lomaan

30.06.2007 20.51 -

Voi että, on se, kun vieläkään ei osaa juoda viinaa. Tai siis osaa, mutta ensimmäinen kerta, kun meni joiltain osin muisti. Ja kaikenlaista tuli kohellettua. Kaverilla oli valmistujaiset ja siellä oli boolia (!) Sitä kävin santsailemassa ja mulle sanottiin että se on pelkkää viinaa. Mietin vaan, että on ne nyt tyhmiä kun ei tajua et ei se viina sinne pohjalle laskeudu, vaikka boolimalja tyhjeneekin. Vetäsin reippaasti huiviin ja sylkäsin saman tien mukiin. Se oli, yllätys, yllätys, pelkkää viinaa! Siellä oli uuden satsin teko kesken, eikä boolimaljaan oltu vielä kaadettu muuta kuin viinat...

Nyt mulla on sentään jotain uutta mainittavaa mun CV:n. Suoritin SPR:n kondomiajokortin kyntäjätasoisesti! Helsinki on kyllä mainio kaupunki, varsinkin kesällä. Niin paljon kaikkea tapahtumaa. Kaikenlaisiin juttuihin sitä tulee lähdettyä, mutta sit osa on sellasta, et ei viitsi yksin mennä.  Kavereita on, mutta aika useesti tuntuu ettei ne erinäisistä syistä johtuen oo lähdössä mukaan. Baariinkiin ois ihan kiva mennä, mut en mä yksin ilman hyvää syytä lähde. Kyllä pitäis tutustua uusiin ihmisiin. Jospa sitten syksyllä koulun kautta tapais mukavia immeisiä.

Netistä bongasin taas yhden miehen, jolle menin kyläilemään. Ihan mukava, mut ei sit kuitenkaan yhtään mun tyylinen. Mulla on kyllä oman pääni sisällä aivan väärä oletus mun tyylisistä miehistä, olen tullut vakaasti siihen tulokseen. Mun vaan pitäis "tyytyä" sellaseen mieheen, joka musta välittää ja sanoo sen, on rehellinen ja tasanen. Mut kun ne ei kiinnosta. Siinä pitää olla särmää ja haastetta, pilkettä silmäkulmassa. Ja sitten kärsitään..

Sitä ihanaa miestäkin näin taas, seksi on vaan ihan uskomattoman ihanaa sen kanssa. Miten voikin.. Mun on pakko nauraa kun se tuntuu niin uskomattoman hyvälle.. No, on kai ajateltava niin, että onni, että oon sellastakin saanut kokea elämäni aikana.. En vaan ymmärrä sitä yhtään, en yhtään. Siitä kun sais miehen, mutta ei, se ei onnistu. Nautitaan sitten seksistä, jos ei muuta saada.

Kommentoi

Kesä, todella ihanaa..

07.06.2007 21.52 -

Onneksi se tuli. Kesä. Mä olen niin kesäihminen. Puolet vuodesta olen ihan horroksessa, mutta kun alkaa tulla valoa ja lämpöä, herään ja virkistyn. Kaikki pienet asiat saa mut innostumaan ihan todella. Joskus melkein maaniseksi.

David Lynch on kyllä mielenkiintoinen heppu. Katsoin Twin Peaksin, aiemminkin olen joitain jaksoja siitä nähnyt. Olen nähnyt myös Mulholland driven, ja nyt käytiin kavereiden kanssa katsomassa Inland empire ja Twin Peaks- tuli kulje kanssani. Mielenkiintoinen ajatusmaailma herralla..

Kesäkuun alussa vaihdoin työt päiväkodista kotihoitoon. Kerkesin ennen lähtöä käydä työkavereiden kanssa Rosellan kamalalla purtilolla päiväristeilyllä. Ja eikös siellä ollut baarimikkona tyyppi, jonka kanssa muinoin tutustuin samaisella laivalla. Ja sama häiskä tuli synnyinkaupunkiini baariin töihin, esitti vapaata, ja oli jotain ihan muuta.. Niin, nyt siis sama tyyppi oli palannut alkupisteeseen, jossa sitten kohtasimme.. Jee! No, se siitä. Paska tyyppi, mutta se on elämää. Niitä tulee ja menee.

Menin sitten taas Maununnevan miehelle seksiä harrastamaan. Mm. Tyyppi kysyi haluaisinko seksiä kahden miehen kanssa, että hänellä olisi joku sopiva kaveri. Kaikkeahan pitää kokeilla, vai? No, taitaa jäädä ajatuksen tasolle. Ei nää mun jutut kyllä onnistu. Oikeen naurattaa.

Kävin PMMP:n keikalla Virginissä, mahtava meno, kuten aina. En saanu ketään innostettua mukaani, joten menin sitten yksin.

Talviturkin sain viskattua isän lampeen. Oli kyllä taas mahtavaa, käki kukkui, hiekka on kuin etelässä ja vesi raikasta! On ollut tosi upeet helteet. Rusketusta on tarttunut ja palanutkin olen käsivarsista. No, aina sitä johonkin kuolee. Olkoon sitten vaikka ihosyöpä.

Parveke on nyt kivassa kunnossa (paitsi että pitäisi pestä ikkunat). Sain netti-ilmoituksen kautta ilmaiseksi ison tekokasvin, joka peittää näköalan naapurin ukkoon, joka siellä kylpytakissaan röökaa ja on ärsyttävä. Pyykit on siellä kuivumassa ja kissakin nauttii. Pihistin Manskulle tippuneen bussipysäkki-kyltin ja sekin on nyt sijoitettu parvekkeelleni. Ja on siellä tuikiperinteinen punainen pelargoniakin. Täytyy vielä hakea ullakolta leppäkerttukivet sinne, niin saa sinne sopivaa, kivaa tuntua.

Exä, jonka kanssa seurustelin vuonna yks ja kaks, oikeastaan ainoa seurustelusuhde, mitä mulla on oikeasti ollut, innostui sitten taas soittamaan yhtenä yönä. Kaverihan ensin petti mua, mm. työpaikkani kesätyöntekijän kanssa (jonka sain tietää vuosia myöhemmin) ja sitten jätti. No, hyvä niin. Jos ei tyhmä tajua itse ajaa toista pois, niin tämä oli ihan hyvä ratkaisu. Sitten pukkasi taas tutut viestit rakastamisesta, anteeksi pyynnöt ja ehdotukset kahville menosta. Aina samaa, koskahan se keksis jotain uutta?

Kesälomakin lähestyy ja jotain kivaa vois keksiä.. Kovasti tekis mieli lähteä Brysseliin, mutta tuleekohan sitä yksin mentyä.. Olen kyllä lainannut kirjastosta kirjoja, kysellyt tietäviltä ja hakenut materiaalia, että sillä lailla olen ihan asennoitunut lähtöön, mutta lippuja en ole kyllä varannut.. Kyllä mä yleensä toteutan suunnitelmani, ja haaveeni, jos ne toteutettavissa on. Että saattaahan se olla että lähden. En mä ole kyllä ketään pyytänytkään mukaan. Enpä usko, että ketään kiinnostaa kuitenkaan. Mulla on aina niin paljon ideoita, mutta ei läheskään aina niihin lähe ihmiset mukaan.

Ai että, kyllä tää sidukka maistuu hyvälle.. Kesässä on tosi paljon hyvää. Paljain jaloin voi kävellä, mansikat ja iloiset ihmiset, iltaisin jaksaa ihan eri tavalla tehdä asioita. Mökillä saa ajaa ruohoa päältä ajettavalla ruohonleikkurilla. Fillarointi on kivaa. Ja auringon otto. Onneks tätä kestää vielä vähän aikaa...

Kommentoi

Kevät

17.05.2007 09.54 -

Chatissa juttelin tos pari viikkoa sitten miehen kanssa, joka asuu lähellä mua. Nähtiin yöllä koirapuistossa, kaveri lähti ulkoiluttamaan koiraansa. Oli ihan hauskaa, spontaania. Bongasin chatista myös toisen miehen, jonka kanssa ollaan juteltu pariin otteeseen puhelimessa. Kolmannen kanssa ollaan kirjoiteltu sähköposteja, näin kuvansa, ja täytyy sanoa, että ei ole kyllä tippaakaan mun tyylinen.. 

Nyt on kyllä noussut tatuointikuume, kävin yhdessä liikkeessä hakemassa ideoita, muttei oikein sytyttänyt. No, eiköhän se idea vielä jostain nouse.

On ollut mainiota, kun Helsingissä on ollut niin paljon tapahtumia euroviisujenkin takia. Senaatintorilla oltiin katsomassa Crashia ja Don Johnson Big Bandia, sekä sitten ihan euroviisuja. Pikkasen alkoi peppu puutumaan tuomiokirkon portailla istuessa kasista yhteen..Mutta oli se sen arvoista, ainutlaatuista. Lätkän MM-kisat myös olivat huikeita jännitysnäytelmiä.

Eilen taisin tehdä mokan, tai miten sen nyt ottaa. Oli ystäväni synttärit Keravalla, pelkkiä pariskuntia ja tuli ikävä toista ihmistä. Laitoin viestit parille tyypille (koska ne kännisuodattimet tulee puhelimiin??). Ja päädyin sitten yöksi Maununnevalle. Tai ihan itse maksoin taksin sinne.. Kyseinen mies siis ilmoitti mulle aiemmin, ettei ole valmis perinteiseen seurusteluun tällä hetkellä. No, seksiähän siitä tietenkin seuras, kai mä sitä menin hakemaankin. Ei kyllä nyt tuntunut niin buenolta kun silloin aiemmin?! Pitää pyytää että terkkari laittaa lähetteet, niin saan käydä labrassa. Terkkarin aika onkin jo varattu opiskelemaan lähtöä varten. No, lähdin sitten kävelemään sieltä aamulla ennen kasia kotiin päin. Tunti siinä meni, mutta onpa kyllä hieno ilma!!!! Ilmoitin jo yöllä miehelle, että varmaan häippäsen aamulla. Mulla on vähän se, etten saa unta miehen vieressä, ellei ole tosi läheinen. Kai se on joku luottamusjuttu. Koska ei se vieraasta paikasta ole kiinni.

Haluaisin täällä kotona ottaa tapetit pois ja maalata seinät, sekä katot. Näin kotivinkissä kuvia ihanan värikkäästä kodista. Haluaisin jotain punasta, jotain vihreetä. Hirvee urakka vaan.. Tyhjään kämppään se ois vielä helppoa tehdä, mutta tätä kamaa meikäläiselläkin on. On se kumma, miten joka kerta kun siivoaa kappejaan, niin aina löytyy jotain pois laitettavaa. Vaateostoksillakin pitäis käydä, mutta se on mulle aika vastenmielistä touhua.

Kesää tässä odotellaan, ja lomalle pitäis tekemistä kehitellä. Haluaisin lähteä Brysseliin. Näin joskus jostain artikkelista, että siellä on kaduilla esim. seiniin maalattu paljon sarjakuvia. Sain käsiini Brysselin kartan, ja siihen oli merkattu ihan sellanen Comic walk-reitti. Samalla reissulla vois junailla Luxemburgiin hakemaan äiteelle eurokolikoita... No, suunnitelmia on, mutta toteutus voi olla toista..

Se, mikä on upeeta, niin Sinkkuelämää alkoi subilla uusintana! Katsoin kaikki jaksot ekalla kerralla, mutta en mä kyllä noita alkujaksoja muista..

 

 

Kommentoi

mitään kuulu..

02.05.2007 17.55 -

Jaa-a, toukokuuksi sitten vaihtui..

Eipä tässä mitään järisyttävää ole tapahtunut sitten viimeisen. Olin seuraamassa kavereiden kanssa pokeriturnausta. Olis ihan kiva oppia pelaamaan itsekin. Seksikäs laji. Elokuvissa meinaan, ei se niin seksikästä tuolla turneessa ollut. Vaikka paljon miehiä kyllä.

Olin myös ystäväni kanssa paikallisessa, jossa meidän seuraan liittyi keski-ikänen, kivan näköinen ja hyvin vetävän oloinen mies. Siinä se aika sitten vierähtikin mukavasti vaikka piti vaan parille lähteä. Vaihdettiin numeroita sen kanssa ja se soitti sitten aamulla. Kävästiin sen kämpillä ni oli kyllä epäsiisti asunto! Ja tais miehelle alkoholi maistua liikaakin.

Vappukin oli ja meni, Espoossa tuli vietettyä. Miesten kanssa on se ongelma meikäläisellä, ettei ikinä tunnu tarjonta ja kysyntä kohtaavan, ainakaan sopivalla tavalla. Oikeen naurattaa..

Nyt on kesärenkaat alla, kesäsäitä vaan odottelen.. Tällä viikolla alkais cruisingitkin. Jos sitä sitten joskus tulevaisuudessa pääsis jonkun kivan koslan tai pyörän kyytiin.. Haaveita pitää olla!

Kommentoi

Alku

24.04.2007 21.24 -

Pitkään olen suunnitellut alkavani kirjoittaa nettipäiväkirjaa, tiedä sitten miksi. Onko nyt hyvä aika edes aloittaa; ei ole kuun alku, viikon alku tai uuden elämänvaiheenkaan alku.

Asun ja elän Helsingissä, hoitoalan töitä tehden. Olen koulutukseltani lähihoitaja. Tällä hetkellä työpaikkani on päiväkoti. Vapaa-aikanani pörrään netissä, lenkkeilen, joskus käyn jumpassakin. Pidän musiikista, elokuvista, joistakin tv-sarjoista. Ystäväni ja perheeni ovat myös tärkeitä minulle. Kuten myös ruoka.

Etsin elämäni miestä, vaikka hieman usko on mennyt siihen, että onnellista, rehellistä, parisuhdetta löytyy. Yleensä on jotenkin saanut itse kärsiä. Tai joku muu.

Nyt lyhyesti alkuvuodesta 2007..

Uusi vuosi alkoi vauhdikkaasti, seksiä kahden eri henkilön kanssa saman vuorokauden sisällä. Ensimmäisen kanssa keskustelin netissä samana iltana ensimmäistä kertaa. Baariin lähdettiin ja yöksi hänen luo päädyin. Vaikkei mies ollutkaan kiinnostava.. Seuraavana iltana luokseni ilmestyi edellisen kesän festari-tuttavuus, joka asuu Saksassa. Tämä tietysti on kiinnostava..

Parin päivän päästä yritin tavata  toista uutta nettituttavuutta, jonka kanssa olin jutellut niin myöhään, etten jaksanut mennä aamulla töihin. Näin miehen sovitussa paikassa mutta hän ei kiinnostanut ulkonäöltään minua vähääkään. Niinpä tein oharit..

Tässä vaiheessa voin kertoa, etten ole täysin rehellinen ihminen. En maksa tv-lupaa, saatan valehdella jos siitä on minulle hyötyä ja imen netistä musiikkia.

Sitten menikin muutama kuukausi, kunnes tapasin seuraavan ehdokkaan. Yöbussissa. Siitä tuli kuitenkin vain hetken kestänyt seksisuhde.

Seuraavaksi tapasin baarissa Miehen (luulin, että tässä olisi elämäni mies). Siitä alkoi suhde, joka ei sekään sitten kauaa kestänyt. Hän ei halunnut perinteistä seurustelusuhdetta. Vaikka alussa muuta antoi ymmärtää. Seksi oli loistavaa... Harmi! Tämän eteen olisin ollut valmis tekemään töitä. Mutta, roikkumaan en jää, siihen musta ei ole. Löysi ehkä toisen.

Teimme ystävieni kanssa 150-vuotisristeilyn. Sieltä haaviin jäi mies, jonka kanssa jotain on edelleen.

Hain opiskelemaan ja pääsinkin. Syksyllä jään siis opintovapaalle ja alan viettää hurjaa opiskelijaelämää..

Tässä pääkohdat keväästä! Olen aktiivinen tyyppi, ja lähden helposti mukaan juttuihin. Uskon sen näkyvän tulevaisuudessa näillä sivuilla.

Päivän kohokohta oli varmaan töissä erään lapsen kakkojen pesu, kun oli ilman vaippaa ja kaikki vaatteet oli sitten täynnä sitä itseään. Ja töistä oli hanskatkin loppuneet tilapäisesti..

Kommentoi

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu